MÖLKKY EILEN, TÄNÄÄN JA HUOMENNA

Luultavasti suurin osa suomalaisista tuntee Mölkyn, mutta monille tulee yllätyksenä, että lajissa kilpaillaan vuosittain SM-tasolla.

Myös MM-kisoja on järjestetty vuodesta 2004 lähtien. Vuoden 2022 MM-kisoihin Ranskan Alpeilla osallistui lähes 700 pelaajaa 17 eri maasta!

Mölkyn suosio on helppo ymmärtää, sillä menestyminen vaatii sekä tarkkaa heittokättä että taktista pelisilmää, mutta toisaalta lajin perusteet oppii muutamassa minuutissa. Mutta ennen kaikkea Mölkky on hauskaa!

Mölkky sellaisena kuin sen nyt tunnemme, kehitettiin vuosien 1989 ja 1990 tienoilla Lahdessa. Lahtea ei siis suotta pidetä Suomen Mölkkypääkaupunkina. Oheinen historiikki perustuu pääosin Tuomas Haakan ansiokkaaseen artikkeliin Etelä-Suomen Sanomissa: Suojatyöpaikan puhdetyö valloitti maailman – katso miten mölkystä tuli Mölkky! Artikkeli on julkaistu alun perin 22.9.2016 ja päivitetty 5.1.2020.

1980-LUKU

Päijät-Hämeen ammattikoulun yhteyteen Lahden Kiveriön Vipusenkadulle perustetaan Lahden ja ympäristökuntien suojatyökeskus.

Suojatyökeskus alkaa valmistaa sängynpohjia huonekaluyhtiö Ikealle. Tuotannosta jää yli tuotantoon kelpaamatonta lautaa. Samalla Lahden seudun vaneritehtaiden viilusorveilta syntyy tähteenä pyöreitä puupaloja, niin sanottuja purilaita. Näiden materiaalien pohjalta aletaan kehittää tukityöllistetyille täytetyötä, koska keskuksen varsinaisia töitä on tarjolla epätasaisesti. Kiivaan suunnittelun tuloksena syntyy muun muassa jonkinlainen kaljapullonkylmennin, ”Ölkky”.

1989–90

Suojatyökeskuksen johtaja Jouko Pylväs sekä työntekijät Pekka Paasivaara, Erkki Leskinen ja Paavo Petäinen kehittävät puutavarasta kyykän tapaisen pelin, jonka myyntimenestykseen he eivät kuitenkaan juuri usko. Peli saa nimen Mölkky, joka viittaa karjalan kielessä lapsen takapuoleen. ”Pelille haluttiin antaa niin örvelö nimi kuin vain ikinä löytyy”, Pylväs kertoo jälkeenpäin Ylen haastattelussa.

1990-LUVUN ALKU

Suojatyökeskus alkaa myymään tuotetta. Keskus muuttaa nimensä 1990-luvun puoliväliin tultaessa Tuoterenkaaksi. Päijät-Hämeen koulutuskonserniin liitettävä Tuoterengas alkaa toimia myöhemmin Kiveriön lisäksi Lahden Mukkulassa ja Koneharjussa sekä Padasjoella ja Asikkalassa. Viimeksi mainitusta tulee myöhemmin Mölkyn kokoonpanopaikka.

1995

Lahtelainen kansanmusiikkiyhtye Pulska matkaa Lahden Tanhuujien Koukkuringin (nykyinen Riijarit) kanssa Kaustisen kansanmusiikkijuhlille. Bussin kuljettaja Pentti ”Kalle” Kansanen on ostanut ennen matkaa Mölkky-pelin Tuoterenkaan myymälästä ja esittelee sen muusikoille ja tanssijoille. Peliä pelataan majoitustilana toimivalla Vetelin koululla lopulta läpi yön. Jo paluumatkalla aletaan ideoida mölkkytapahtumaa.

1996

Pulska-yhtyeen kontrabasisti Petri Malmberg kehittää mölkkysanaston. Etelä-Hämeen Nuorisoseurojen liitto ja Pulska-yhtye alkavat järjestää mölkkyaiheista tapahtumaa ideoivia kokouksia.

1997

Tuoterenkaalle Muotoiluinstituutissa lopputyön tehnyt Hanna Yrjönen muotoilee Mölkylle uuden kantokahvan, joka on puisen aisan sijaan ohut köysi. Uusi kahva mahdollistaa laatikoiden kasaamisen päällekkäin kuljetuksessa. ”Olin Intiassa lomalla ja faksasin sieltä paikallisesta faksitoimistosta luonnokset Lahteen”, nykyinen Hanna van Ingen kertoo.

Saman vuoden kesäkuussa Pulska-yhtye ja Nuorisoseurat saavat järjestettyä Vesijärven satamassa historian ensimmäisen Mölkky-tapahtuman ja SM-mölkkykisat. Tapahtumaan liittyy kansanmusiikkia ja esityksiä, mainitsemisen arvoisena Mölkky-polkka. Sahtikka-joukkue voittaa ensimmäiset kisat. ”Väkeä ei kauheasti ollut, mutta mölkkykisoihin osallistui kymmenen joukkuetta”, kertoo Koukkuringin tanssija ja Etelä-Hämeen Nuorisoseurojen toiminnanjohtaja Hannu Nipuli.

1998

Toista kertaa järjestettävä Mölkky-tapahtuma pidetään nyt Teivaanmäen tanssilavalla. Joukkueita on taas kymmenisen, mutta muuta yleisöä entistä vähemmän. Pulska-yhtye joutuu esityspalkkioiden kanssa velkoihin ja sanoo itsensä irti järjestämisestä. Mölkky-tapahtuma päätetään liittää seuraavana vuonna matkustajasatamassa järjestettävään Tanssiva Lahti -tapahtumaan.

Samana vuonna Mölkyn tuotemerkki rekisteröidään. Tuotemerkin suojaa pitää myöhemmin parannella halpakopioiden torjumiseksi. ”Rekisteröinti olisi pitänyt tehdä ajatuksella”, nykyinen Lahden Työn Paikan toimitusjohtaja Pekka Kotiaho sanoo.

2000

Sataman mölkkyihin osallistuu jo yli 40 joukkuetta ja niitä aletaan nimittää maailmanmestaruuskilpailuiksi. Mölkkykilpailut irtautuvat 2000-luvun alussa Tanssiva Lahti -tapahtumasta.

2002

Tuoterengas alkaa hankkimaan vihdoin itse tukkeja puupelejä varten. Mölkkypalikoita on jo sitä ennen valmistettu muista kuin tähdepaloista. 2000-luvun alkuvuosina Suomessa käydään ensimmäiset käräjät kopiomölkyistä. Myöhemmin Tuoterengas alkaa lähettämään kopioitsijoille juristien laatimia kirjeitä, joissa tuotannosta kehotetaan luopumaan. ”Aika hyvin vaatimuksiin on suostuttu”, Kotiaho kertoo.

2006

Kontillinen Mölkky-laatikoita matkaa Coloradoon Yhdysvaltoihin. ”Jos suosio on kova, tarvitaan myös mölkkypaitoja ja lippalakkeja. Tosiharrastajat voisivat ottaa mölkkytatuoinnin”, kaavailee paikallinen maahantuoja Paul Borkowski.

2007

Asikkalan yksikköön hankitaan ensimmäinen teollisuusrobotti. Se viistää numerokeilan ovaalireunan pyöreäksi niin, ettei keila lohkea kovassakaan käytössä.

2010

Tuoterengas aloittaa myyntiyhteistyön porilaisen Tactic Gamesin kanssa. Myyntimäärät alkavat kasvaa huimasti. Samalla alkaa kasvaa kuitenkin myös laittomien kopioiden määrä. ”Tälläkin hetkellä juristin kirjoittamia vaatimuskirjeitä on puolisen tusinaa liikkeellä”

Samana vuonna perustetaan Suomen Mölkkyliitto ry.

2011

Virallisia mölkkyjä myydään jo 100 000 kappaletta vuodessa.

2013

Tuoterengas alkaa tuottaa niin sanottua massamarkkinamölkkyä. Tässä versiossa on pienemmät keilat ja puukorin sijasta pahvilaatikko. ”Se syntyi, koska markkinoilla oli niin paljon halpakopioita. Meidänkin piti tarjota vaihtoehto”, Kotiaho sanoo. Pelistä on ollut myynnissä myös kilpaversio sekä Taskumölkky, Tupamölkky ja Junior Mölkky. Näiden myynti ei ole kilpaversiota lukuun ottamatta merkittävää.

2014

Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ehdottaa, että Pikku-Vesijärven puistoon tehtäisiin pelialue, jossa voisi pelata muun muassa mölkkyä. Idea ei ota tuulta alle.

2015

Mölkkyä valmistetaan jo yli 300 000 kappaletta vuodessa. 98 prosenttia peleistä menee vientiin, ja suurin osa peleistä myydään Ranskaan. Mölkkyä myydään Ruotsissa jo enemmän kuin Suomessa.

2016

Lahdessa koneista ei saada enempää irti ilman yövuoroa. Liiketoiminnan kasvattaminen vaatisi kuitenkin puolen miljoonan investoinnin, eikä kaupunki näe teollisen luokan tuotannon kuuluvan työllistämistoimien ytimeen. Nimensä vaihtava Lahden Työn Paikka myy syyskuussa puupeliliiketoiminnan porilaiselle Tactic Gamesille.

Mölkyn MM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa ulkomailla Ranskassa.

2017

Mölkky siirtyy Tactic Games Oy:n omistukseen vuoden 2017 alusta ja valmistus jatkuu Suomessa.

Mölkyn MM-kisat järjestetään Tšekissä, jossa mestaruuden nappaa ilahduttavasti suomalainen Cobra CSKA joukkueella Miro Koivisto, Antti Hämäläinen, Mika Packalen, Kim Sundström.